Syntymästä kipseihin / Kampurat osa 1/2
Päivitetty: 8. tammik. 2022
Alkusanat
Siihen nähden että kyseessä on oma lapseni, sain tehdä yllättävän paljon taustatyötä näitä julkaisuja varten. Asiat kyllä muistan, mutta se mitä on tapahtunut milloinkin on lahjakkaasti pyyhkiytynyt muististani. Apuna käytin epikriisejä ja valokuva-albumia. Jaan tarinamme muutamaan osaan - aloitetaan luonnollisesti syntymästä ja kampurajalkojen toteamisesta.
Teksteissäni en käytä nimeä tai muita tunnistettavia tietoja lapsesta hänen yksityisyytensä suojaamiseksi. Vastaan kuitenkin mielelläni kysymyksiin yksityisesti chatissa!
Kampuroiden toteaminen ja hoidon aloitus
Mieheni kysyi minulta kätilöiden pestessä vauvaa ja tehdessä mittauksia, että pystyykö se kävellä noilla? Puuskahdin että totta kai, on vain ollut huonossa asennossa.
Kaksi viikkoa yliaikaisena, syntyi kampurajalkainen poikamme. Vauvan synnyttyä kaikki näytti olevan hyvin, toki huomasimme hänen sisäänpäin kääntyneet jalkateränsä. Mieheni kysyi minulta kätilöiden pestessä vauvaa ja tehdessä mittauksia, että pystyykö se kävellä noilla? Puuskahdin että totta kai, on vain ollut huonossa asennossa. Kampurajalkaisuudesta en ollut kuullut ikinä, toisaalta myöskin ajattelin että oli se mitä hyvänsä, oli se varmasti helposti korjattavissa.
Lastenlääkäri kutsuttiin paikalle. Vauva näytti olevan kaikin puolin terve - mutta täytyisi kutsua kirurgi katsomaan onko kyseessä kampurajalat vai asentovirhe.
Seuraavana päivänä kätilö haki minut ja vauvan kirurgin luokse. Hän tutki jalkoja ja sanoi että kyllä ne kampurajaloilta vaikuttavat. Katsoi minuun ja totesi "Luultavasti hän tulee kävelemään - mutta huippu-urheiluun tuskin on mahdollisuuksia". Sovittiin kahden viikon jaksosta, jonka aikana jalkoja yritettäisiin manipuloida fysioterapeuttisin keinoin ja sen jälkeen olisi näyttö kirurgian poliklinikalla. Vauvan jalkaterät olivat joustavammat kuin kampurajalat yleensä, nyt tiedämme että se johtuu mitä luultavimmin Loeys-Diezin syndroomasta, johon liittyy yliliikkuvat nivelet.
Fysioterapeutti kävi kotonamme kaksi kertaa viikossa. Pari-kolme ensimmäistä viikkoa vauvan kanssa oli leppoisaa aikaa ja minusta vaikutti että fysioterapialla saatetaan saada riittäviä tuloksia. Elimme täysin tavallista arkea tuoreen perheenjäsenen kanssa.
Sitten tuli näyttö kirurgian poliklinikalle. Meillä ei ollut mitään esitietoa mitä käynnillä tulisi tapahtumaan. Muistelen että synnytysosastolla kirurgi kyllä mainitsi kipsauksista, mikäli fysioterapia ei riitä. Itse olin siihen mennessä toki ottanut selvää kampurajalkojen hoidosta ja Ponseti-metodista, johon kuuluu toistokipsaukset(jalkaterää kipsataan yleensä n. viikon välein parempaan asentoon), mahdollinen tenotomia eli kireän akillesjänteen leikkaus sekä lopulta tankokenkähoito jossa jalat ovat ulkokierrossa sandaaleissa, joiden välissä on tanko ylläpitämässä asentoa.
Lääkäri otti jalat käteen ja sanoi että ovat selvät kampurat, lähdetään kipsisaliin. Kipsisalissa oli useampi henkilö katsomassa tapahtumaa. Jalkoja alettiin kipsata (kalkkikipsin sijaan käytettiin helpompaa ja mukavampaa "soft castia"). Vauva huusi kuin hyeena. Kuulema sen kurjempaa ei vauvalle voisi olla, että toivottavasti ensi kerralla paremmin, voisi ottaa vaikka sokerivettä pulloon. Olin ymmälläni. Kipsari kertoi, etteivät he valitettavasti olleet enää saaneet polille glukoosia, jota voisi vauvalle lääkkeeksi antaa. (Jätin sokerivedet alle kuukauden ikäiselle tekemättä...)
Kipsauksiin loppui myös täysimetys, sillä sokeriliuosta mielekkäämmäksi koin kokeilla "tuttipullonarkoosia", jossa vauvalle annetaan tulla nälkä ja kipsauksen ajan syötetään pullosta. Siinä kuormituksessa helpommaksi tieksi koin myös käyttää pullossa korvikemaitoa. Lopputulema oli kuitenkin se, ettei se toiminut. Vauva huusi ja kykeni rauhoittumaan syömään vasta kipsauksen jälkeen.
Kipsien kanssa sujui yllättävän hyvin. Kipsit ulottuivat nivusiin asti ja polvet olivat niissä lähes 90 asteen kulmassa. Kaukaloon asettaminen, pukeminen, kantaminen - kaikki olikin vähän erilaista, eikä mitään ohjeita tai neuvoja saatu. Kipsit olivat onneksi todella kevyet ja vauva vanhempineen tottui niihin nopeasti. Siitä alkoi viikottainen reissaaminen sairaalaan kipsien vaihtoon.
Merkinnät Omakannassa ovat vähän epäselviä, mutta noin 2,5 kuukauden iässä kipsaukset olivat siltä erää ohi ja tilanne näytti hyvältä. (Myöhemmin vauva saisi kipsit uudestaan palautuneen kampurajalan takia.)
Sillä erää viimeiset kipsit otimme jostain syystä pois kotona, silloin taisi olla kipua ja saimme tällaiset ohjeet ja ajan piakkoin jalkojen näyttöön. Koin todella turhauttavaksi tänä aikana ja varsinkin myöhemmin tankokenkien käyttöönoton jälkeen vaikeuden saada yhteyttä hoitavaan tahoon: hoitajan soittoaika on arkisin (paitsi keskiviikkoisin ei ollenkaan) 8.30-9.00, tällöin puhelu menee vastaajaan jonka viestissä luvataan soittaa viimeistään seuraavana arkipäivänä. Tällaisessa hoidossa tämä on minusta aika käsittämätöntä ja muutaman kerran olenkin joutunut turvautumaan lastenpäivystyksen sairaanhoitajan/lääkärin apuun puhelimitse, mutta eiväthän hekään paljoa voi tehdä koska vain hoitavan lääkärin tulisi aina ottaa kantaa kampurahoitoon liittyvissä asioissa.
Edit. Tarkemman tutkiskelun mukaan olimmekin edelliskerralla saaneet polilta kengät mukaan ja sovittu että poistetaan kipsit kotona ja aloitetaan tankokenkähoito!
Eri sairaaloissa on erilaisia käytäntöjä. Jossakin vauvan saa kylvettää kipsien vaihdon yhteydessä, mutta meillä näin ei ollut. (Kipsaaja muistaakseni tarvittaessa pyyhki kostealla liinalla jalat ja laittoi rasvaa.) Joten viimeisessä kuvassa vauva on samalla lähdössä ensimmäistä kertaa kylpyammeeseen!
Seuraavassa julkaisussa kerron tankokenkähoidon aloituksesta kipsihoidon jälkeen.
-Sairaskertomus
#kampurakipsit #sarjakipsaus #toistokipsaus #softcast #kipsihoito #kampurajalkaisuus #kampurajalka #kampurajalkainen #kampurajalat #rakennepoikkeama