Keuhkolohkon poisto ja yllättävä löydös

Ikävästi on ehtinyt aikaa vierähtää edellisestä päivityksestä. Paljon on tapahtunut myös sen jälkeen, mutta paljastettakoon nyt heti alkuun, että tällä hetkellä tilanne on hyvä! Koska tälle ajanjaksolle mahtuu niin monta tutkimusta, vastaanottokäyntiä ja niin edelleen, jää tästä kirjoituksesta paljonkin yksityiskohtia ja pieniä käänteitä väistämättä pois, mutta yritän parhaani mukaan pitää teidät matkassa kertoen tärkeimmät vaiheet.

PET-kuvaus

PET-TT-kuvausta käytetään paljon syövän selvittelyssä. PET-kuvauksessa merkkiaineen on tarkoitus kerääntyä pahanlaatuisiin muutoksiin, jotka sitten kuvassa näkyvät ja todistavat pahanlaatuisuuden puolesta tai -vastaan.

Kuvat oli otettu, ja seuraavaa käyntiä, jolla selviäisi tulos ja jatkohoito, odotettiin kuin kuuta nousevaa. Samaan aikaan kuitenkin elettiin ihan normaalia elämää. Tuleva aika oli hoitavalle kirurgille, joka tulisi kollegansa kanssa tekemään keuhkoleikkauksen mikäli se olisi tarpeen.

Käynnillä mies näki itsekin kuvat, ja kertoi kasvaimeen loistaneen kuvassa kuin pohjantähti tummalla taivaalla. Oli siis melkoisen selvää, että kyseessä olisi keuhkosyöpä, mutta lääkäri mainitsi, että 100% varmaa se on vasta kun patologi on tutkinut kasvaimen. Hyvä uutinen oli että etäpesäkkeitä ei näkynyt. Huh, ajattelimme. Käynnillä lääkäri kertoi tulevan leikkausajan, joka sijoittui käynnistä muutaman viikon päähän.

Kun potilaskertomus tuli näkyviin OmaKantaan, ei levinneisyys (tai sen olemassaolemattomuus) vaikuttanutkaan niin yksiselitteiseltä, nimittäin sinne oli kirjattu merkkiaineen ottaneen muuallekin kehossa, mutta ainakin yhdessä kohdassa oli maininta mahdollisesta fysiologisesta syystä. "Selkeää levinneisyyttä ei todeta", lopussa mainittiin. Yritimme olla tällä liikoja päitämme vaivaamatta, sillä lääkäri ei ollut asiaa edes maininnut.

Postitse kotiin tuli mm. tämä ohje keuhkoleikkaukseen tulevalle.

Keuhkolohkon poisto avoleikkauksena

Leikkaus tultaisiin tekemään LDS:n vuoksi kyljestä avoleikkauksena, jottei mitään ikäviä yllätyksiä sattuisi tähystysleikkauksessa. Lääkäri oli leikannut aiemmin kaksi muuta LDS-potilasta, ja tuota kokemusta ainakin itse arvostin.

Leikkausaika oli juhannuksen jälkeisenä maanantaina, joten juhannusta vietettiin rennosti kotona. Haettiin koivut, saunottiin ja grillattiin. Sunnuntai-aamupäivällä vilkutimme lasten kanssa heipat ja mies lähti tutun taksikuskin kyydissä osastolle valmisteltavaksi seuraavan päivän leikkausta varten.

Kirurgin oli määrä ilmoittaa minulle kun leikkaus on ohi, mutta mitään ei kuulunutkaan, joten luonnollisesti siinä vaiheessa alkoivat hikikarpalot nousta otsalle: onkohan aortan kanssa tullut kuitenkin ongelmia?

Osastolla otettiin verikokeita ja haastateltiin, paasto alkoi illalla. Maanantaina hän oli toisena leikkausvuorossa. Kirurgin oli määrä ilmoittaa minulle kun leikkaus on ohi, mutta mitään ei kuulunutkaan, joten luonnollisesti siinä vaiheessa alkoivat hikikarpalot nousta otsalle: onkohan aortan kanssa tullut kuitenkin ongelmia?

Kun olin kiltisti parisen tuntia odotellut, soitin yhteen puhelinnumeroista, jotka olimme etukäteen saaneet. Puhelimessa hoitaja kertoi, että mies on heräämössä, ja neuvoi soittamaan anestesiahoitajalle. Tein työtä käskettyä. Puhelimeen vastannut anestesiahoitaja kertoi, että miehen omahoitaja on juuri lähtenyt tauolle, eikä hänellä itsellään ollut hirveästi tietoa leikkauksen kulusta, mutta mitään poikkeavaa ei ollut hänelle tullut ilmi. Hän kertoi miehen olevan jo hereillä, ja vei puhelimen tälle, vaikkei sieltä päästä tokikaan juuri mitään järkevää kuulunut. Kerroin hoitajalle, että tieto siitä, että hän on hengissä, riittää hyvinkin siihen hätään!

Mies toi myös esiin kirurgin väläytelleen sellaista, että kyseessä ei välttämättä olisikaan syöpäkasvain ollenkaan. Muistaakseni kolmantena päivänä soitin hoitajalle, saadakseni varmistuksen voinnista, leikkauksen kulusta, ja siitä, oliko miehen puheissa kasvaimen laadusta perää.

Seuraavina päivinä puhuin miehen itsensä kanssa, mutta hiukan sekavalta tämä kuulosti. Välillä sanoi ettei ole ollenkaan kipeä, ja välillä oli kovinkin kipeä. Kipulääkkeet ovat tietenkin alkuun kovat, joten sekavuus on ymmärrettävää. Mies toi myös esiin kirurgin väläytelleen sellaista, että kyseessä ei välttämättä olisikaan syöpäkasvain ollenkaan. Muistaakseni kolmantena päivänä soitin hoitajalle, saadakseni varmistuksen voinnista, leikkauksen kulusta, ja siitä, oliko miehen puheissa kasvaimen laadusta perää.

Kuva otettu muutama päivä leikkauksen jälkeen.

Hoitaja kertoi, että leikkaus ja toipuminen on sujunut suunnitelmien mukaan ja mainitsi, että kipeitä kylkihaavat kyllä ovat varsinkin hoikalla, sillä siellä kulkee paljon hermoja. Kasvaimen laadusta kirurgi ei ollut kirjannut mitään, mutta hoitaja sanoi, että kyllä hyvinkin näin on voitu sanoa, ja esim. kaikenlaisiksi lihaskasvaimiksi niitä paljastuu aika useinkin.

Mies siirrettiin yliopistollisesta sairaalasta pariksi päiväksi keskussairaalaan ennen kotiuttamista. Omat hermoni olivat jo valmiiksi riekaleina, kun mietin miten hoidan kaksi pientä lasta ja yhden kipeän potilaan saman katon alla. Onneksi kaikki menikin odotuksiani paremmin.

Kotona hän jatkoi kipulääkkeen lisäksi hermokipuun tarkoitettua lääkettä, sillä leikkauksessa täytyy katkaista hermoja, ja tästä oli rinnan kohdalle jäänyt ajoittain ikävän tuntuinen hermokipu. Itse leikkaushaava pysyi koko ajan siistinä, toki ollen kipeä ensimmäiset viikot. Jossain vaiheessa siihen kertyi myös turvotusta, mutta koska iho ei punoittanut ja haava pysyi siistinä, oli se harmitonta kudosturvotusta. Myös napapiikkejä, eli pienimolekyylistä hepariinia määrättiin 20 vuorokauden ajaksi. Sain kunnian pistää ne joka ilta, sillä hän itse ei piikeistä liiemmin välitä...

Käytetyt napapiikit.

Myös pulloonpuhalluksia oli määrä tehdä keuhkotilavuuden kasvattamiseksi. Taaperon fysioterapeutti antoi myös käydessään ohjeita oikeanlaiseen venyttelyyn ja haavan reunojen hieromiseen, jotta se ei jäisi kiristämään.

Noin kolmen viikon kuluttua leikkauksesta puhelin soi, ja kirurgi kertoi patologin tulosten saapuneen. Kyseessä oli SIENI! Sieni-infektio, joka on nyt poissa, eikä vaadi mitään jatkohoitoa. Uutinen oli erinomainen, mutta herätti itselläni jatkokysymyksiä, kuten mikä sieni oli kyseessä, mistä ja miksi se on tullut? Kirurgi oli puhelimessa kertonut, että tällaiset sieni-infektiot ovat erittäin harvinaisia, mutta eivät tavattomia: joskus niitä löydetään vanhusten huonokuntoisista keuhkoista, mutta näin nuorta potilasta hänelle ei ollut tullut vastaan. Todennäköisesti kuitenkin keuhkoahtauma on myötävaikuttanut siten, että kun bakteeri on päässyt keuhkoon, on sillä ollut suotuisat kasvuolosuhteet keuhkon "tyhjässä tilassa".

Ensimmäisenä kuultuani sieni-infektiosta, palautui mieleeni aiemmin katsomani Netflix-dokumentti "Suurenmoiset sienet | Netflix", joka on muuten äärettömän mielenkiintoinen, suosittelen! En muista käsiteltiinkö siinä sieni-infektioita ihmisillä ollenkaan, mutta siitä ilmenee kuinka helposti leviäviä ja tuhovoimaisia useat sienilajit ovatkaan.

Aika verikokeisiin, röntgeniin ja keuhkopolille on puhelusta parin viikon päähän

Keuhkolääkärin vastaanotolla selviää, että verikoetulokset ja röntgen ovat täysin kunnossa. Lääkäri kertoo, että sienen laatua ei ole pystytty selvittämään joten sieni on tuntematon. Määrätään vielä kontrolliröntgen neljän kuukauden päähän ja homepölypaneeli verestä pikimmiten otettavaksi. (Lääkäri puhuu vain "verikokeista", ja vasta myöhemmin miehen tultua kotiin, huomaan lähetteen ja määrätyt verikokeet.) Lääkäri kertoi myös olevan mahdollista, että tietty miehen käyttämä astmalääke altistaa sienille - lääkkeen käyttöä tulee kuitenkin toistaiseksi jatkaa.

Mielikuvituksellisesti lähimetsän kantarelli kuvituskuvaksi.

Eräällä seuraamallani Instagram-tilillä todettiin kerran että vituille on paikkansa - olen siitä samaa mieltä. Ja niitä vittuja on tässä nyt säästelty aika saatanasti, joten menkööt.

Mikäli sieni-infektion syyksi paljastuisikin jokin sisäilmahome, voin kertoa että se vituttaisi.

Eräällä seuraamallani Instagram-tilillä todettiin kerran että vituille on paikkansa - olen siitä samaa mieltä. Ja niitä vittuja on tässä nyt säästelty aika saatanasti, joten menkööt.

Nimittäin se v*tuttaisi siksi, että jo muutama vuosi sitten, kun keuhkoahtauma silloin kolmekymppisellä, tupakanpolton lopettaneella miehellä todettiin, olin varma että todennäköisin aiheuttaja olisi home. Mitään selkeää home-epäilyä asuintalossamme ei ole, mutta on sen mahdollisuus menneinä vuosina mielessä käynyt. Ja kun sanon, että itse saisin laittaa rastin ruutuun lähes joka kohtaan homeoirelistassa, läheiseni naurahtaisivat. Olen nimittäin kova diagnosoimaan perhettäni ja itseäni, usein puoliksi vitsillä ja puoliksi tosissaan. Tosiasiassa oireet voivat tietysti johtua monesta muustakin sairaudesta, ja vielä joskus kysyn mielipidettä siihen ihan oikealta lääkäriltäkin. Vaikka kävin minä tässä kerran lääkärissä, viime talvena, kun astmaoireet pahenivat. Sen jälkeen pahempaa oireilua on ollut enemmän kuin aiemmin. Mutta mikäli aiheuttaja oikeasti olisi jokin sisäilmahome, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan - ja voi kai olla että infektion aiheuttaja jää ikuiseksi mysteeriksi.

Vastaanotolla selviää myös, että vaikka kokonainen keuhkolohko on poistettu, on jäljellä oleva keuhko alkanut jo fyysisesti selvästi laajentua, mikä näkyy juuri otetuista röntgen-kuvista. Tämän emme tienneet olevan edes mahdollista! Muutenkin tuntuu, että monet asiat jotka olisi voitu kertoa etukäteen, selviävät vasta jälkeenpäin, tai niistä kysyttäessä.

Maallikolle kuulostaa uskomattomalta että sienen laatua ja todennäköistä alkuperää ei ole pystytty patologisesti selvittämään. Käynti aiheutti siis enemmän kysymyksiä, kun odotimme nimenomaan vastauksia ja tietynlaista päätöstä tälle saagalle. Patologin lausuntoa mies ei myöskään saanut mukaansa, koska sihteerin mukaan sitä ei ole mahdollista tulostaa, sillä se on tullut toisesta sairaalasta kirjallisena (??) - tulee siis jäädä odottamaan sitä saapuvaksi OmaKantaan.

Kasvaimen paljastuminen syöpäkasvaimen sijaan sieni-infektioksi oli huojentava käänne ja vaati tietynlaista prosessointia oman pään sisällä. Laiska olin myös heti ilmoittamaan kaikille tutuille, jotka tilanteesta etukäteen tiesivät. Ja vaikka olemmekin eläneet ihan normaalia elämää, on selvää, että olemme eläneet tietynlaisessa "välitilassa" odotellessa tuloksia ja jatkohoitosuunnitelmaa.

Samat kirurgit, jotka keuhkoleikkauksenkin tekivät, tulevat tekemään aortankorjausleikkauksen joulukuussa, 4,5 kuukauden kuluttua.

Loppuun vielä muutama linkki saatesanoineen niille, joita aihe kiinnostaa...

Kun kirjoitin Googlen hakukenttään "sieni-infektio", ylhäällä halutuloksissa oli Iltalehden artikkeli, jonka olin lukenut jo aikaisemmin sen ilmestyttyä kesäkuussa. Tässä Husin Asko Järvinen: koronan musta sieni ei ole riski Suomessa (iltalehti.fi) artikkelissa kerrotaan tietystä harvinaisesta ja vaarallisesta sieni-infektiosta, mukormykoosista, mutta kerrotaan yleisesti esim. seuraavaa: "Järvisen mukaan homesieni-infektiot ovat harvinaisempia kylmässä pohjoisessa kuin tropiikissa. Ilmasto ja maanperän pöllyäminen vaikuttavat niiden ilmaantuvuuteen." Taitaa myös selvitä, mitä lääkäri tarkoitti kertoessaan kortisonia sisältävästä hoitavasta astmalääkkeestä, ja sen mahdollisesta myötävaikutuksesta sieni-infektioon: "– Kortisoni on immuunipuolustusta heikentävä lääke varsinkin isoilla annoksilla. Voisin kuvitella, että jos Intiassa aloitetaan koronapotilaiden kortisonihoito varhain, jolloin limakalvot ovat rikki, niin se voi altistaa sieni-infektioille."

Potilaan Lääkärilehti - Systeemiset sieni-infektiot immuunipuutteisten huolena (potilaanlaakarilehti.fi) Tämän linkin takaa löydät kattavasti tietoa sieni-infektioiden eri aiheuttajista. Artikkelissa kerrotaan mm. seuraavaa: "Systee­miset sieni-in­fektiot ovat harvi­naisia, mut­ta usein hen­keä uh­kaavia infek­tioita. Nii­tä esiintyy vai­keasti sai­railla ja immuu­ni­puut­tei­silla poti­lailla ja to­detaan useim­miten sairaa­la­hoi­dossa. Eri­tyi­sesti näil­le infek­tioille altis­tavat kanta­solu- ja kiin­teät elin­siirrot, pahan­laa­tuiset veri­taudit, immu­no­supp­res­sii­visten lääk­keiden käyt­tö se­kä pit­källe edennyt HIV/AIDS. Suo­messa merkit­tävin systee­minen sieni-in­fektio on kandi­demia."

Kiitos kun luit! Muistathan että Sairaskertomusta voit seurata myös blogit.fi kautta?

Seuraavalla kerralla vihdoin pian päiväkotitaipaleensakin aloittavasta taaperosta!

Kommentoi tai laita viestiä, mikäli kirjoitus herätti kysymyksiä tai ajatuksia! Sähköpostitse tavoitat osoitteesta info.sairaskertomus@gmail.com.

-Sairaskertomus