Alekoodi Happy Footersille!
Päivitetty: 19. huhtik. 2022
Julkaisu on kaupallinen yhteistyö Happy Footersin kanssa. Saadut tuotteet *-merkitty.
Ei enää vaahtomuovi- tai kaulahuivivirityksiä tankokenkien tangolle!
Aiemmassa julkaisussani "Tarvikehankinnat kampurajalkaiselle vauvalle", vinkkasinkin jo Iso-Britannialaisesta pienyrityksestä Happy Footers.
Me ainakin tuskastelimme kampurajalkaisemme kanssa kovan tankokenkien tangon kanssa ja keksimme jos minkälaisia viritelmiä sitä suojaamaan, jotta ennen kaikkea lapsi säästyisi mustelmilta otsallaan tangon kolahtaessa pientä vauvaa päähän. Osui se kipeästi tietysti myös meitä vanhempia ja isosisarusta. Sanomattakin on selvää, että esimerkiksi parkettilattia olisi kolhuilla, mikäli ryömimään/konttaamaan oppinut vauva pääsisi sellaiselle temmeltämään suojaamattomalla tangolla.
Meidän vauvamme oli saanut jättää tankokengät jo unikäyttöön kun törmäsin ensimmäistä kertaa Happy Footersin nettisivuihin. Samalta istumalta ihana tangonsuojus lähti tilaukseen vauvan nimellä varustettuna. Laitoin viestiä perään juuri meidän tankomme mitasta, ja Happy Footersin Alana vastasi puolen tunnin sisällä tekevänsä suojuksen meidän mitoillamme. Tankoa mitatessa (tai sopivan mittaista tangon suojusta valitessa) tulee ottaa huomioon, että kenkä asettuu osaksi tangon päälle, joten kannattaa jättää tangon päihin hiukan väliä, niin kengät on helppo napsauttaa suojuksen kanssa tankoon kiinni.
Tankokenkäisen kanssa joutuu myös ehkä luopumaan joidenkin kauniiden vaatteiden käytöstä niiden epäkäytännöllisyyden vuoksi, joten nätti tangonsuojus korvasi ainakin tälle äidille myös sitä asiaa: vihdoinkin saan pukea meidän vauvalle jotain ekstrakivaa, kun käytännön syistä paljolti oli kuljettu esimerkiksi halki leikatuin housunlahkein ja tankokenkiä varten hajotetuin toppatöppösin.

Paketti saapui tullattavaksi viisi päivää sitten, ja samana päivänä tullausilmoituksen tehtyäni, paketti odotteli jo eilen Postissa!
Olin juuri matkalla Postin ohi kotiin ja innoissani kurvasin hakemaan pakettia. Ajokorttihan siinä puuttui epähuomiossa matkasta, mutta sattuipa niin hyvä tuuri että kälyni tupsahti taakseni jonoon ja sai pakettini valtakirjalla, ja pääsin kotiin hypistelemään tuotteita!

Onko EU:n ulkopuolelta tulevan paketin tullaaminen vaikeaa?
Myöskään tullausilmoituksen tekeminen ei ole vaikeaa vaikka sitä ensimmäisen tilauksen tehdessäni pelkäsin. Ilmoituksen tekeminen on hyvin selkeää, ja Tulliin on mahdollista ottaa yhteyttä jos kysymyksiä herää. Tullausilmoituksessa kysytään myyjän IOSS-numeroa, jotta veroja ei tarvitse tuotteista enää maksaa (myyjä on maksanut ne jo). Koodin löytymisessä oli itselläni vaikeuksia, mutta Happy Footersilta ilmoitettiin sitä kysyessäni taas puolen tunnin sisällä oikea numero, ja sain tehtyä ilmoituksen loppuun! Asiakkaalla Tullille tai Postille ei tule mitään maksettavaa, vain ilmoitus täytyy tehdä jotta Tulli luovuttaa paketin Postille kuljetettavaksi. Easy peasy!


Nämä tossut tankokenkien päälle laitettavaksi olivat tosi hyvät ja näitä odotin kaikista eniten, sillä yksi tangonsuojushan meiltä jo löytyi. Tossut vetaistaan ensin kärjestä kengän päälle ja kiinnitetään sitten neppareilla. Helppous ja vaivattomuus on tärkeää "erityisissä" vaatteissa ja asusteissa.
Tossut tulevat kovaan käyttöön autossa ja rattaissa päiväuniaikaan keväällä, sekä myös viileämpinä kesäpäivinä. Tossu on alta auki kantapäästä, mutta tarpeeksi pitkästi jotta ne sopivat käytettäväksi eri merkkisten tankokenkien kanssa. Tangon kiinnitys oli helppoa!

Uutena tuotteena Happy Footersin verkkokauppaan ja Etsy-kauppaan (josta muuten tuotteiden kohdalta näet asiakkaiden arvosteluja tuotteista) on tullut tilattavaksi "clubfoot cutie"-t-paitoja lapsen omalla syntymävuodella!
Voit myös tutustua tästä Happy Footersin Instagramiin ja tästä Facebook-sivuihin. Molemmista pääset näkemään useita tuotekuvia!
Kun tilaat Happy Footersilta, käytä koodia sairaskertomus15 niin saat 15% alennuksen koko tilauksestasi!
Loppuun haluan vielä painottaa, että teen yhteistöitä ainoastaan hyväksi havaitsemistani tuotteista.
Millaisia ratkaisuja teillä on ollut tangon suojaksi?
-Sairaskertomus
#happyfooters #happyfooterscouk #barcover #booties #tankosuoja #tankosuojus #tankokenkätossut #tankokenkätöppöset #alekoodi #alennus #kaupallinenyhteistyö #kampurajalka #kampurajalkainen #kampurajalat